lauantai 1. lokakuuta 2011

Hapanimelän metsästys


Toisinaan tekee mieli Setä Benin teollista hapanimeläsoosia. Meillä ei kuitenkaan koskaan ole sitä, koska ateriakastikkeita ei luokitella aina-kaapista-löytyviin peruselintarvikkeisiin, eikä mieliteko iske koskaan kaupassa.
Metsästän siis varsin hiljaiseen tahtiin ("toisinaan" -frekvenssillä) vastaavaa makua tuotettuna sillä, mitä kaapista löytyy, ja mahdollisesti vielä ilman tomaatteja ja ananaksia. Ongelmallista on, että vielä ei täysin nappiin ole sattunut, ja edellisten yritysten parannusehdotukset unohtuvat väistämättä ennen seuraavaa vastavaa mielitekoa.
Vaan eipä enää, kun kirjaan ne blogiin!
Hapanimeläkastike, otto x (täältä peräisin)
  • 3 dl vettä
  • 2 rkl kasvis- tai kanafondia (meillä brutaalisti kanaliemikuutio)
  • 1/2 dl sokeria
  • 1/2 dl soijakastiketta
  • 1-2 rkl viinietikkaa (noin neljännesdesi, tällä kertaa valkoista balsamicoa)
  • 2 rkl maissijauhoja
Alkuperäisen ohjeen mukaan kastikkeen ainekset sotketaan ensin keskenään, minä lätkin suoraan pannulle kasvisten sekaan. Broilerifileen lisäksi mukana oli kaalia, porkkanaa, sipulia, valkosipulia ja chiliä.
Hyvää oli, mutta ei samanmakuista. Löytyyköhän se puuttuva maku sittenkin tomaatti-ananas-akselilta?

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Onnistuneita piirakoita (!)

Kypsä mutta kärventymätön ja muutenkin syömäkelpoinen leivonnainen on tässä taloudessa niin harvinainen ilmiö, että täytyy kirjata ylös viimeaikaiset satunnaisonnistumiset.

Mustaherukkapiirakka

Mamman marjapiirakkana tunnettu paistos, jossa kermaviilitäyte. Ohje löytyy esim. täältä.

  • 100-150 grammaa voita, anna pehmetä hyvin (käytin noin 120 g)
  • 1 dl sokeria, vatkuta kunnolla pehmeän voin kanssa
  • 1 muna, lisää voi-sokeri-vatkuliin ja vatkaa edelleen
  • 3 dl jauhoja, pelkkää vehnäjauhoa tai vehnä + graham, minulla noin 1 dl täysjyvävehnää ja 2 dl tavallista
  • 1 tl leivinjauhetta - sotke jauhoihin
Sekoita jauho-leivinjauheseos munasokerivoihin ja taputtele taikina rypsiöljytyn piirakkavuoan (tavallisen kokoinen pyöreä) pohjalle ja reunoille.

Kippaa päälle iso kasa marjoja (mustaherukkaaa!) ja levittele marjojen päälle kermaviiliseos:
  • 2 dl (1 purkki) kermaviiliä
  • 0,5 dl sokeria + 1 tl vaniljasokeria
  • 1 muna
Uunissa noin puoli tuntia noin 200 astetta. Minä käytin omani ensin 5-10 minuuttia pelkkä taikina ilman täytteitä, koska epäilin kypsyvyyttä, mutta olisi se tainnut toimia ilmankin.

Omena-karpalopiirakka

Pakastimentyhjennyspiirakkaan meni viimevuotisia omenalohkoja ja edellisvuotisia karpaloita. Omenat sulatin ja tylysti puristelin kuivemmiksi ennen piirakointia. Kauramuruisen piirakan ohje täällä.
  • 100 g voita, pehmeänä taas
  • 0,5 dl sokeria vatkataan voin kanssa
  • 1 muna lisätään edellisiin ja vatkataan taas
  • 1,5 dl jauhoja +
  • 1,5 dl kaurahiutaleita +
  • 1 tl leivinjauhetta sotketaan keskenään ja sitten muna-sokeri-voin kanssa
Painellaan taikina taas öljytyn pyörän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Päälle levittelin karpalot ja omenaviipaleet, ja niiden päälle ripottelin kauramurutäytteen:
  • 50 g voita sulatettuna mikrossa +
  • 0,5 dl sokeria + 1 tl vaniljasokeria +
  • 1,5 dl kaurahiutaleita sotketaan keskenään
Uunissa sellaisenaan 200 astetta 25 minuuttia.