Näytetään tekstit, joissa on tunniste tätäkin on pitänyt opetella. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tätäkin on pitänyt opetella. Näytä kaikki tekstit

lauantai 1. lokakuuta 2011

Hapanimelän metsästys


Toisinaan tekee mieli Setä Benin teollista hapanimeläsoosia. Meillä ei kuitenkaan koskaan ole sitä, koska ateriakastikkeita ei luokitella aina-kaapista-löytyviin peruselintarvikkeisiin, eikä mieliteko iske koskaan kaupassa.
Metsästän siis varsin hiljaiseen tahtiin ("toisinaan" -frekvenssillä) vastaavaa makua tuotettuna sillä, mitä kaapista löytyy, ja mahdollisesti vielä ilman tomaatteja ja ananaksia. Ongelmallista on, että vielä ei täysin nappiin ole sattunut, ja edellisten yritysten parannusehdotukset unohtuvat väistämättä ennen seuraavaa vastavaa mielitekoa.
Vaan eipä enää, kun kirjaan ne blogiin!
Hapanimeläkastike, otto x (täältä peräisin)
  • 3 dl vettä
  • 2 rkl kasvis- tai kanafondia (meillä brutaalisti kanaliemikuutio)
  • 1/2 dl sokeria
  • 1/2 dl soijakastiketta
  • 1-2 rkl viinietikkaa (noin neljännesdesi, tällä kertaa valkoista balsamicoa)
  • 2 rkl maissijauhoja
Alkuperäisen ohjeen mukaan kastikkeen ainekset sotketaan ensin keskenään, minä lätkin suoraan pannulle kasvisten sekaan. Broilerifileen lisäksi mukana oli kaalia, porkkanaa, sipulia, valkosipulia ja chiliä.
Hyvää oli, mutta ei samanmakuista. Löytyyköhän se puuttuva maku sittenkin tomaatti-ananas-akselilta?

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Pieni juustokakku

Minulla on tosi sopö pieni irtopohjavuoka. Ostimme sen siksi, ettei niitä isoja juustokakkuja saatu syötyä viikossa. Siihen syntyy viikonlopun ekologinen pieni juustokakku seuraavasti.

  • 80 g digestiven kaltaisia keksejä
  • 40 g voita
  • 125 g mascarponea
  • ½ dl flora vanillaa
  • sokeria
  • 62,5 g vauvojen mangososetta
  • ½ sitruuna
  • 2 liivatelehteä

  1. Laita 80-90 grammaa digestivekopiokeksejä kestävään muovikulhoon ja
  2. ota esiin kivimortteli ja pudottele sitä (siis koko vehjettä muttei kuitenkaan sitä irtokapulaa) turvalliselta korkeudelta minuutin ajan kulhoon
  3. lisää n. 40 grammaa voita ja pyöräytä 30 sekuntia mikrossa täydellä teholla jotta voi sulaa
  4. pyörittele käsin voi ja keksisysteemi mukavaksi massaksi
  5. virittele irtopohjavuoan pohjaan leivinpaperi ja saksi ylimääräiset pois
  6. kaavi keksivoiseos vuokaan ja taputtele tasaiseksi morttelin pohjalla, reunat voi sormenpäillä vielä tasoitella jos morttelilla ei sinne pääse
  7. huuhtele ja kuivaa kulho
  8. laita kaksi liivatelehteä johonkin toiseen kuppiin kylmään veteen likoamaan
  9. vispaa reilu puoli desiä floora vanillaa (jollain isolla miehekkäällä koneella)
  10. sotke kulhossa floora vanilla ja puolikas mascarponepurkillinen
  11. mukaan pari ruokalusikallista sokeria (älä laita liikaa, tulee parempi kun ei ole liian makea) sekä puoli purkkia mangopilttiä
  12. purista puolikkaan sitruunan mehu kuppiin ja kuumenna mikrossa
  13. ravistele liivatteista liiat vedet ja pudota kuumaan sitruunanmehuun 
  14. sekoita ja kaada kulhoon ja sotke lisää (muttei liikaa)
  15. kaada irtopohjavuokaan 
  16. raasta päälle sitruunan kuorta
  17. laita pariksi tunniksi jääkaappiin

No niin, enemmän vaiheita kuin voisi kuvitellakaan, mutta on nopeatekoinen. Sitä pienen juustokakun ekologisuutta voi sitten pohdiskella tässä vaiheessa kun toteaa että pöydällä on puolikas sitruuna, puoli purkkia mascarponea ja puolikas pilttipurkki.

No joo, ekologinen tarjoiluehdotus: